Järjestöjen toimintaympäristö on muuttunut nopeasti. Julkisen rahoituksen epävarmuus on lisännyt kiinnostusta varainhankintaan ja yhä useampi järjestö pohtii, miten toimintaa voitaisiin rahoittaa myös lahjoitusten avulla.
Keskustelu keskittyy usein osaamiseen, järjestelmiin ja resursseihin. Vähemmälle huomiolle jää yksi varsin suomalainen ilmiö: kehtaaminen.
Monessa järjestössä on päätetty aloittaa yksityisvarainhankinta, mutta konkreettinen lahjoitusten pyytäminen tuntuu vaikealta. Keskusteluissa toistuu usein samat ajatukset:
”Kyllä ihmiset lahjoittavat, jos haluavat.”
”En ole myyjä.”
”Ei tämä kuulu minun työhöni.”
”Entä jos vastaus on ei? ”
Eli taustalla on hyvin henkilökohtaisia ja omaan työidentiteettiin liittyviä ajatuksia, ei niinkään varainhankinnan tärkeyden kieltämistä. Ajattelen, että kyse on siitä, että oma rooli ymmärretään ensisijaisesti auttamisen, vaikuttamisen tai asiantuntijatyön kautta.
Tätä voisi tarkastella sosiologian käsitteellä roolikonflikti. Samalla ihmisellä on useita rooleja, joihin liittyy erilaisia odotuksia. Järjestötyössä auttajan tai asiantuntijan rooli tuntuu luontevalta. Varainhankintaan liittyvät tehtävät voivat puolestaan näyttäytyä vieraina tai jopa ristiriitaisina oman ammatti-identiteetin kanssa.
Ajatus on ymmärrettävä, mutta samalla ongelmallinen.
Jos järjestön tehtävää pidetään tärkeänä, miksi sen mahdollistamisesta on vaikea puhua?
Suomalaisessa kulttuurissa on pitkään arvostettu vaatimattomuutta. Omalla asialla ei pidä liikaa rehennellä eikä muita vaivata. Varainhankinnassa nämä hyveet voivat kuitenkin muodostua esteeksi, kun oman työn tärkeydestä pitää viestiä rohkeasti ja kertoa miksi juuri oman järjestön työ on lahjoituksen arvoinen.
Tähän auttaa näkökulman muutos. Toisenlainen näkökulma avautuu, kun asiaa tarkastellaan lahjoittajan kannalta.
Harva lahjoittaa siksi, että järjestön tilillä olisi enemmän rahaa. Ihmiset lahjoittavat, koska haluavat osallistua itselleen merkitykselliseen asiaan. Lahjoitus on tapa vaikuttaa, osoittaa tukea ja toimia omien arvojen mukaisesti.
Tällöin varainhankinnan keskeinen tehtävä ei ole pyytää rahaa vaan tarjota mahdollisuus osallistua.
Järjestöissä puhutaan paljon osallisuudesta. Varainhankinta on parhaimmillaan juuri sitä. Se tarjoaa ihmisille mahdollisuuden olla mukana rakentamassa jotakin itseään suurempaa.
Kehtaamista voi harjoitella vaikka niin, että mainitsee lahjoittamisen mahdollisuudesta silloin, kun siihen on luonteva paikka ja lakkaa ajattelemasta varainhankintaa erillisenä tehtävänä ja alkaa nähdä sen osana järjestön perustehtävää.
Ehkä kehtaaminen on lopulta taito, jota järjestöissä täytyy harjoitella samalla tavoin kuin vaikuttamista, viestintää tai vapaaehtoisten kohtaamista. Mitä enemmän sitä tekee, sitä luontevammalta se alkaa tuntua.
Rohkeus pyytää lahjoituksia ja toimivat lahjoitustavat kulkevat käsi kädessä: on tärkeää varmistaa, että lahjoittaminen on ihmisille helppoa ja sujuvaa.
Lue lisää: SecuryCastin palvelut monipuoliseen varainhankintaan
Kirjoittaja
Kaisa Ahtee
varainhankinnan asiantuntija, SecuryCast Oy
kaisa.ahtee(at)securycast.com